Palkka- ja palkkioselvitys 2010
Hallituksen jäsenten palkitseminen
Stockmann Oyj Abp:n ylin päättävä elin on yhtiökokous. Varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen jäsenille hallitus- ja valiokuntatyöskentelystä maksettavista palkkioista ja muista eduista vuosittain. Palkkiot maksetaan rahana tai yhtiön osakkeina.
Tilikauden 2010 aikana maksettiin 16.3.2010 pidetyn yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti hallituksen puheenjohtajalle kiinteänä palkkiona 76 000 euroa, varapuheen-johtajalle 49 000 euroa ja muille hallituksen jäsenille kullekin 38 000 euroa. Noin 50 prosenttia vuosipalkkiosta maksettiin yhtiön osakkeina ja loppuosa rahana. Kokous-palkkiona maksettiin kaikille hallituksen jäsenille 500 euroa hallituksen kokousta kohti. Edellä mainittu kokouspalkkio maksetaan myös hallituksen asettamien valiokuntien puheenjohtajille ja jäsenille. Tilikauden 2010 aikana maksettiin hallituksen jäsenille rahapalkkioina yhteensä 226 299,92 euroa ja osakepalkkioina 5 953 yhtiön B-sarjan osaketta. Maksettujen palkkioiden arvo oli yhteensä 388 500 euroa. Palkkioina saatujen osakkeiden omistus-aikaa ei ole rajoitettu.
Lisäys 28.9.2011
Stockmann Oyj Abp:n yhtiökokous vahvisti maaliskuussa 2011, että hallituksen palkkiot pidetään ennallaan ja ne maksetaan pääosin osakepalkkioina. Hallituksen puheenjohtajan palkkio on 76 000 euroa, varapuheenjohtajan palkkio 49 000 euroa ja jäsenten palkkiot 38 000 euroa. Lisäksi hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkiona 500 euroa hallituksen kokousta kohti. Kokouspalkkio maksetaan myös hallituksen asettamien valiokuntien puheenjohtajille ja jäsenille.
Hallituksen jäsenten palkitseminen vuonna 2010, euroa
| Kiinteät vuosipalkkiot | Osallistumisen perusteella maksetut palkkiot | Palkkiot yhteensä | |||
| Christoffer Taxell, puheenjohtaja | 76 000 | 5 500 | 81 500 | ||
| Erkki Etola, varapuheenjohtaja | 49 000 | 5 500 | 54 500 | ||
| Kaj-Gustaf Bergh | 38 000 | 3 000 | 41 000 | ||
| Eva Liljeblom | 38 000 | 5 500 | 43 500 | ||
| Kari Niemistö | 38 000 | 4 000 | 42 000 | ||
| Charlotta Tallqvist-Cederberg* | 38 000 | 2 500 | 40 500 | ||
| Carola Teir-Lehtinen | 38 000 | 4 000 | 42 000 | ||
| Henry Wiklund | 38 000 | 5 500 | 43 500 | ||
| Hallituksen jäsenet yhteensä | 353 000 | 35 500 | 388 500 | ||
*Valittiin hallituksen jäseneksi yhtiökokouksessa 16.3.2010.
Hallituksen jäsenten palkitseminen vuonna 2010, kpl osakkeita
| Osakkeita | Arvo, euroa | ||
| Christoffer Taxell, puheenjohtaja | 1 193 | 32 505,07 | |
| Erkki Etola, varapuheenjohtaja | 616 | 16 783,84 | |
| Kaj-Gustav Bergh | 732 | 19 944,44 | |
| Eva Liljeblom | 495 | 13 487,02 | |
| Kari Niemistö | 774 | 21 088,79 | |
| Charlotta Tallqvist-Cederberg | 857 | 23 350,25 | |
| Carola Teir-Lehtinen | 808 | 22 015,17 | |
| Henry Wiklund | 478 | 13 025,50 | |
| Hallituksen jäsenet yhteensä | 5 953 | 162 200,08 | |
Hallitus kokoontui 9 kertaa vuonna 2010. Keskimääräinen osallistumisprosentti oli 96.
Hallituksen jäsenten osakeomistukset Stockmann Oyj Abp:ssä esitetään yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.stockmanngroup.fi.
Hallituksen jäsenet eivät ole saaneet muita taloudellisia etuuksia eivätkä he ole osallisina Stockmannin kannustinjärjestelmissä. Ennen vuotta 2004 hallituksen jäseniksi tulleet henkilöt kuuluvat vapaaehtoisen TyEL-vakuutuksen piiriin.
Hallituksen jäsenet eivät ole työ- tai toimisuhteessa yhtiöön eivätkä kuulu palkkio-järjestelmien piiriin.
Toimitusjohtajan ja muun johdon palkitsemisjärjestelmä
Toimitusjohtajan ja muiden johtoryhmän jäsenten palkoista ja etuuksista päättää hallitus nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksen perusteella. Konsernin johtoryhmän muodostavat toimitusjohtaja, varatoimitusjohtajat, muut liiketoimintayksiköiden johtajat, ulkomaantoimintojen kehitysjohtaja sekä lakiasiain johtaja.
Kuukausipalkan lisäksi konsernin toimitusjohtajalle ja johtoryhmän jäsenille maksettavien kannustepalkkioiden määräytymisperusteet vahvistaa hallitus vuosittain nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan valmistelun perusteella.
Palkkiot määräytyvät keskeisiltä osiltaan konsernin tulos- ja kannattavuuskehityksen perusteella siten, että vaikuttavat tekijät ovat konsernin voitto ennen veroja ilman liiketoiminnan muita tuottoja, konsernin sijoitetun pääoman tuotto ja näistä johdetut liiketoimintayksiköiden omat tunnusluvut. Ylimmän johdon lyhyen aikavälin maksimikannuste on vuodesta 2011 alkaen enintään 50 prosenttia vuosiansiosta.
Muille konsernin johtoryhmän jäsenille kuin toimitusjohtaja maksettiin vuonna 2010 kiinteää palkkaa yhteensä 1 813 488 euroa sekä tulos- ja kannustepalkkioita 322 066 euroa, eli yhteensä 2 135 554 euroa.
Yhtiökokous päätti 21.3.2006 ja 16.3.2010 avainhenkilöille suunnatuista optio-ohjelmista, jotka ovat osa johdon kannustus- ja sitouttamisjärjestelmää. Konsernin johtoryhmän jäsenet kuuluvat Stockmann Oyj Abp:n pitkäaikaisten kannustejärjestelmien Avainhenkilöoptiot 2006 ja Avainhenkilöoptiot 2010 piiriin. Optiojärjestelmien ehdot löytyvät yhtiön internetsivuilta osoitteesta www.stockmanngroup.fi.
Johtoryhmän jäsenten eläkeikä on kunkin johtajasopimuksesta riippuen 60–63 vuotta. Eläke määräytyy kansallisen työeläkelainsäädännön mukaisesti, mikäli eläkeikä on 63 vuotta. Alhaisemman eläkeiän eläke määräytyy joko samalla tavalla kuin toimitusjohtajalla tai kertyy maksuperusteisesti. Yhtiö maksaa maksuperusteiseen eläkevakuutukseen kuukausittain sovitun prosentin verran ansioista. Molempien vakuutusmuotojen kustannukset vuonna 2010 olivat muiden kuin toimitusjohtajan osalta 250 000 euroa.
Toimitusjohtajan toimisuhteeseen kuuluvat taloudelliset etuudet
Hallitus nimittää ja erottaa yhtiön toimitusjohtajan sekä päättää tämän palvelussuhteen ehdoista ja etuuksista, jotka määritellään kirjallisessa toimitusjohtajasopimuksessa. Stockmann Oyj Abp:n toimitusjohtajana toimii 1.3.2001 lukien Hannu Penttilä.
Toimitusjohtajalle maksettiin vuonna 2010 kiinteää palkkaa 596 400 euroa. Tulos- tai kannustinpalkkioita ei maksettu. Kiinteään palkkaan sisältyy 17 640 euroa luontoisetuja.
Konsernin toimitusjohtaja kuuluu Stockmann Oyj Abp:n pitkäaikaisten kannuste-järjestelmien Avainhenkilöoptiot 2006 ja Avainhenkilöoptiot 2010 piiriin. Optiojärjestelmien ehdot löytyvät yhtiön internetsivuilta osoitteesta www.stockmanngroup.fi.
Toimitusjohtajasopimuksessa on toimitusjohtajan eläkeiäksi määritetty 60 vuotta. Eläke määräytyy työntekijän eläkelain ja yhtiön ottaman erillisen vakuutuksen mukaisesti. Eläke on 60 prosenttia eläkkeen perustana olevasta palkasta, joka määräytyy neljän viimeisen työskentelyvuoden ansioiden perusteella ja niistä kahden keskimmäisen keskiarvona. Vakuutusmaksu vuonna 2010 oli 343 000 euroa. Lisäeläkevakuutuksessa ei ole vapaakirjaoikeutta.
Toimitusjohtajan irtisanomisajaksi on molemminpuolisesti määritelty 6 kuukautta. Yhtiön sanoessa sopimuksen irti on toimitusjohtajalla oikeus 12 kuukauden kiinteää palkkaa vastaavaan korvaukseen irtisanomisajan päätyttyä. Sen lisäksi toimitusjohtajalla on oikeus ylimääräiseen 12 kuukauden kiinteää palkkaa vastaavaan korvaukseen yhden vuoden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä, mikäli toimitusjohtaja ei ole siirtynyt yhtiön kustantamalle työ-, vapaaehtois- tai terveysperusteiselle eläkkeelle. Jos yhtiö päättää toimisuhteen henkilösyistä johtuvilla purkuperusteilla, ei kumpaakaan korvausta makseta.